Satu Erra
Olen runoilija, joka kirjoittaa monenlaista. Olen julkaissut erilaisia oppimateriaaleja, tieteellisiä tekstejä, lyriikkaa, esseetä ja kaunokirjallista proosaa.
Kirjoitan mielelläni erilaisia tekstilajeja, koska aihe usein kehottaa tarttumaan johonkin tiettyyn. Suhtaudun osaamiseeni nöyrästi: itselle uuden lajin kirjoittaminen vaatii aina opettelua. Lahjakkuuden sijaan tukeudun kykyyni oppia.
Rondo ja modulaatio on esseeromaani, jossa käsittelen ymmärtämistä: käytännössä runoutta, euroviisuja ja vieraskielisessä kulttuurissa elämistä. Maaria Ylikangas kirjoitti teoksesta Helsingin Sanomiin: "Hänen huumorinsa on kerrostuvaa, aikaa ja olemuksia puhkovaa, koska siinä on kivun ja hankauksen tuottamaa vilpittömyyttä. Kaunokirjallista – esseististä ja romaanimaista! – on Erran kyky ilmaista ristiriitaa. Ei ole siistiä draaman kaarta, vaan alati kömpelö jatkuvuus. Jokainen ratkaisu on pohjimmiltaan väliaikainen. – – Rondo ja modulaatio on pienen ihmisen kirja, joka ei pyri tietämään paremmin vaan myötätuntoisemmin. Se on rakastettavaa.”
Tällainen tunne oli ehdolla Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Raati kuvaa teosta näin: "Erra kuvaa poikkeuksellisen taitavasti epämääräisyyttä, nolostelua ja lauseidenvälejä. Hänen nuorensa ovat yhtä aikaa suoria, vilpittömiä ja solmussa, enemmän ihmisiä kuin henkilöhahmoja. Luokkakipuilua kuvataan uskottavasti ja liioittelematta." "Tällainen tunne on monitasoinen ja runollinen, mutta arjessa kiinni oleva kirja. Siinä on samanlaista vaivattomuutta ja ajattomuutta kuin Françoise Saganin klassikkoromaanissa Tervetuloa ikävä."
Ajattelin pitkään, ettei kaunokirjallisen proosan kirjoittaminen kiinnostaisi minua. Aloin kuitenkin kirjoittaa romaania, koska se tuntui oikealta lajilta minua vaivanneiden teemojen käsittelyyn. Halusin kirjoittaa seksuaalisuudesta ja yhteiskunnallisesta luokasta mutta ilman väkivallan tai syrjäytymisen kuvauksia. Samalla opettelin kirjoittamaan romaanin. Helsingin Sanomien kriitikko teki minut onnelliseksi ja kirjoitti: “Satu Erran ensimmäinen nuortenromaani Tällainen tunne herätti minussa pitkästä aikaa uskon kotimaisen nuortenromaanin uudistumiseen, niin kielen kuin rakenteenkin osalta.” Teos oli syksyllä 2025 ehdolla Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Sekin oli hienoa!
Syksyllä 2024 minulla oli kunnia kuvitella tulevaisuutta Helsingin Sanomien tilaamassa runossa (parhaassa seurassa)
Toisessa runoteoksessani Tämä kaikki on liikaa (Tammi 2024) tutkin aikaa, kaipuuta ja ihmisen suhdetta tavaroihin. Vesa Rantama kirjoitti teoksesta Helsingin Sanomiin: ”Erityisen upea on moniosainen runo, jossa lajitellaan ja korjataan tusseja ja päädytään elämän säilymisen peruskysymysten äärelle: ’pitkä ja hidas sininen / ajatuksissa metsän elämää kantava kohtu tai jossakin / sykkivät valot, ehkä tumman, vihreän toivo.’ Jo näiden säkeiden vuoksi Erran runoteos kannattaa hankkia – ja pitää hyllyssä.” Teoksen kansi: Laura Lyytinen.
Ihanan hämmentävä Cha cha cha (HS 9.5.2023) oli fifteen minutes of fame -hetkeni esseistinä ja kirjoittajana. Teksti sai valtavasti huomiota: se mainittiin aamutelevisiossa, Ruotsin radiossa ja monilla some-kanavilla. Myöhemmin olen kirjoittanut Helsingin Sanomiin kaksi muuta euroviisuesseetä. Niissä käsittelin mm. kieltä ja häpeää.
Esikoisrunoteoksen jälkeen tarkastelin kirjoittamisessani ihmisen ja esineiden välistä vuorovaikutusta. Hyödynsin teoksessa joitakin samoja teorioita, joita käytin väitöskirjassa tarkastellessani lukiolaisten kirjoittamista ekologisesta näkökulmasta. Kuvassa mummulta peritty kello "näyttää aikaa jota ei ole / tai jota en ole vielä oppinut"
Kirjoitan pitkänivelisiä versoja hänen väleihinsä (Parnasso 7/2022), Otto Mannisen juhlavuoteen liittyvä runo. Olen huomannut kirjoittavani lähes jokaisessa teoksessa jollakin tavalla kaipuusta ja ajasta.
Katkelma runosta "Meillä on esineitä" (Tuli & Savu 01/2022). Juha-Pekka Kilpiö kirjoittaa runosta Tämä kaikki on liikaa -teoksen kritiikissä Parnassossa: ”Aihetta uumoili jo Erran runo ’Meillä on esineitä’, joka ilmestyi Tuli & Savun Leikki-numerossa (1/2022). Näennäisen yksinkertainen, eksistentiaalilausein etenevä teksti luettelee ja kuvailee esineitä. Vieraannuttamisen parhaiden perinteiden mukaisesti se kyseenalaistaa arkisten objektien käyttötavat, designin ja symboliikan ja vaatii pohtimaan, onko esineiden luokalla ylipäätään yhteistä nimittäjää. Runo on rytmiä ja rekisterinvaihdoksia myöten mestarillinen.”
Runoteokseni Hetkenä minä (Poesia 2021, kansi Tiina Lehikoinen) on puheenvuoro epätäydellisyyden puolesta. Se tarkastelee vuorovaikutusta, identiteettejä sekä subjektiivisuutta ja kysyy, mikä minuudessa on pysyvää ja tunnistettavaa ja mikä taas muuttuvaa ja haihtuvaa. Miikka Laitinen kirjoittaa teoksesta Turun Sanomissa: ”Erran runoilmaisuun voi suhtautua yhdestä reunastaan 2010-luvun taitteen kotimaisen kielirunouden virtaukseen niveltyvänä. Teoksen säe on metatasolle kurottavasta taustavireestään huolimatta rikasta ja monin paikoin nautinnollista luettavaa. Minän jatkuva uusiutuminen konkretisoituu hulvattoman repaleisena ilmaisuna, jatkuvina asennonvaihdoksina.”
Hetkenä minä (Poesia 2021) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Juhuu!
Tein artikkeliväitöskirjani Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen oppiaineeseen. Samaan aikaan kirjoitin runoesikoistani, jonka lähdeluettelossa on joitakin samoja teoksia kuin väitöskirjani lähdeluettelossa. Runoteoksen ja väitöskirjan kirjoittamisprosessit muistuttivat toisiaan. Molemmissa piti osata tiivistää ja jaksaa editoida. Molempien kirjoitusprosessit kestivät vuosikausia. Kun toinen ei tuntunut edistyvän, menin toisen luokse.
Todellisten prinsessojen kirja (Tammi 2018) on lapsille suunnattu tietokirja, joka esittelee kiinnostavia kuninkaallisia naisia eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa. Mukana teoksessa ovat mm. Egyptin Hatšepsut, Englannin Elisabet I, Punjabin Sophia Duleep Singh ja Sokoton Nana Asma'u. Kirjan käsikirjoitus voitti Ihan totta! -tietokirjakilpailun lasten sarjan. Teoksen on kuvittanut Ilona Partanen.
Kristian sanoo uudesta runosta. Runoyhdistys Nihil Interit ry:n juhlakirja Muodonmuutoksia (Nihil Interit, 2013, toim. Kyyrönen & Lehikoinen). Toimiminen runoyhdistyksessä 2010-luvulla opetti näkemään kirjoittamisen toimintana, jossa on yhteisöllinen ulottuvuus silloinkin, kun sitä tehdään itsenäisesti-